Vuoden Ilo kasvaa liikkuen -yksikössä liikkuminen on osa normaalia arkea. Tänä vuonna yksikön valinnassa painotetaan erityisesti monipuolista, pitkäjänteistä toimintaa sekä lasten osallisuutta liikunnallisen varhaiskasvatuspäivän suunnittelussa ja toteutuksessa.

Vuoden Ilo kasvaa liikkuen -varhaiskasvatusyksikkö julkistetaan Varhaiskasvatusmessuilla Helsingissä perjantaina 4.10.

Vuoden Ilo kasvaa liikkuen -yksikkö valitaan jo viidennen kerran. Tunnustuksen avulla haluamme tuoda esille arvokasta työtä, jota varhaiskasvatuksessa tehdään lasten liikunnan lisäämiseksi ja toimintakulttuurin kehittämiseksi. Palkinnoksi yksikkö saa liikuntaväline- ja materiaalipaketin.

Tunnustuksen saajaksi voi hakea 8.9. asti sähköisellä lomakkeella: https://my.surveypal.com/Vuoden-Ilo-kasvaa-liikkuen-yksikko-2019

Jokaisella lapsella tulee olla päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon

Valtakunnallisen Ilo kasvaa liikkuen -ohjelman tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon aktiivisessa toimintaympäristössä. Ohjelma on rakennettu yhteistyössä laajan asiantuntijaverkoston kanssa.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved