Eduskunnan valtiovarainvaliokunta esitti ennen joulua miljoonan euron määrärahaa lasten liikuntaa edistävien pilottien käynnistämiseen varhaiskasvatuksessa. Eduskunnan joulun alla hyväksymä määräraha tulee haettavaksi vuoden 2019 aikana. Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedottaa avustushaun ajankohdasta ja hakuehdoista tarkemmin niiden varmistuttua.

Valtiovarainvaliokunta kertoo pitävänsä tärkeänä, että liikunnan roolia lisätään myös varhaiskasvatuksessa, sillä liikuntatottumukset alkavat vakiintua jo kolmen ikävuoden jälkeen. Valtion liikuntaneuvoston mukaan (VLN:n julkaisuja 2018:6) jo alle kouluikäisistä lapsista moni liikkuu liikuntasuosituksiin nähden liian vähän, eikä myöskään perheiden elämäntapa tue riittävästi alle kouluikäisten lasten liikkumista ja liikuntaa. Kun suurin osa 2–6-vuotiaista lapsista osallistuu varhaiskasvatukseen, on päiväkoti oivallinen paikka kehittää lasten liikkumista.

Varhaiskasvatus oli painopisteenä myös opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnallisen elämäntavan paikallisissa avustuksissa vuodelle 2019. Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma on mukana myös syksyllä julkaistussa Liikuntapoliittisessa selonteossa, jossa esitetään kattavan Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman toteuttamista vuosina 2020–2022 liikunnan saamiseksi osaksi alle kouluikäisten lasten jokaista päivää. 

"​Tutkimustulokset osoittavat, että lapsilähtöinen fyysinen aktiivisuus tukee lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehittymistä. Tarve pienten lasten päivittäiselle fyysiselle aktiivisuudelle onkin huomioitu hienolla tavalla uudessa varhaiskasvatuslaissa ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa", asiantuntija Nina Korhonen Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmasta toteaa.

"Varhaiskasvatuksen liikunnallisen toimintakulttuurin luomiseen osoitetut määrärahat osoittavat, että asia nähdään tärkeänä. Liikuntapolittisessa selonteossa Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmassa luodut verkostot ja toimintatavat on esitetty perusteluna sille, että Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma voitaisiin toteuttaa laajemmin jo vuosina 2020-2022", Korhonen iloitsee.

 

Jokaisella lapsella tulee olla päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon

Valtakunnallisen Ilo kasvaa liikkuen -ohjelman tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon aktiivisessa toimintaympäristössä. Ohjelma on rakennettu yhteistyössä laajan asiantuntijaverkoston kanssa.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved